Vessojen vedensäästövinkit

Energiansäästöä arkipäivään

Kulutamme joka päivä tuhansia litroja vettä ja ylimääräistä energiaa. Suomen työ- ja elinkeinoministeriö (Motiva) herättelee nyt meitä kaikkia energiansäästötalkoisiin. Energiansäästö näkyy suoraan yrityksen kustannuksissa ja myös kuluttajan omassa lompakossa. Mikä parasta – energiatehokkuus säästää myös ympäristöä.

Kulutamme joka päivä tuhansia litroja vettä

Keskimääräinen suomalainen kuluttaa joka päivä noin 120 litraa puhdasta vettä. Tämä luku on kuitenkin vain murto-osa suomalaisten koko vesijalanjäljestä eli siitä määrästä makeaa vettä, jota kaikki toimintamme kuluttaa. Suoraan hanasta laskettu vesi sekä niin sanottu piilovesi lasketaan mukaan vesijalanjälkeen. Piilovesi tarkoittaa vettä, jota käytetään tavaroiden, tuotteiden ja palveluiden valmistamisessa. Tähän lasketaan mukaan myös globaali vedenkulutus, jossa tuotteiden valmistamiseen tarvittava vesi käytetään ulkomailla. Vesijalanjälki voidaan laskea myös yksittäiselle tuotteelle, yritykselle tai koko elinkeinolle.

Voit laskea oman vesijalanjälkesi Suomen ympäristökeskuksen vesijalanjälkilaskurilla.

Vesiriskien arviointi ja hallinta

Puhdas vesi on elämän edellytys ja niin maatalous kuin teollisuuskin kuluttavat sitä väistämättä suuria määriä. Yritysten tulisi kuitenkin investoida vesiriskien arviointiin ja hallintaan. Vesiriskien arviointi tarkoittaa sen analysoimista, missä kohdassa tuotantoketjua tai missä vaiheessa teollista prosessia vesijalanjälki kasvaa kohtuuttomaksi suhteessa resurssien saatavuuteen.
Suomessa, puhdasta vettä on tarjolla – täällä veden saatavuus ei ole vielä pullonkaula. Suomalaisten yritysten tuleekin kiinnittää huomiota muihin asioihin kuin pelkkään absoluuttiseen vesijalanjälkeen. Nyt ja tulevaisuudessa hyvänä päämääränä voi pitää puhtaan hanaveden kulutuksen vähentämistä kotimaassa sekä makean veden kulutuksen vähentämistä kuivuudesta kärsivissä maissa.

Veden säästämisen ympäristöhyödyt Suomessa – puhtaan veden säästäminen auttaa vähentämään energiankulutusta seuraavilla tavoilla:

  • Veden pumppaamiseen kuluva energia vähenee.
  • Raakaveden hankinta- ja puhdistustarve vähenee.
  • Jätevettä tarvitsee käsitellä vähemmän.

Veden säästäminen tarjoaa ainakin kolmenlaisia rahallisia hyötyjä:

  1. Kaikkein ilmeisin hyöty näkyy suoraan vesilaskussa. Vedenkäyttöä miettimällä voidaan säästää liiketoiminnan kannalta merkittäviä määriä rahaa teollisissa prosesseissa, maanviljelyksessä ja suurissa rakennusprojekteissa.
  2. Veden käytön järkeistäminen on osa kestävää taloudellisesta kehitystä. Ympäristön uusiutumiskyvystä ja luonnonresursseista huolehtiminen varmistaa, että yritys voi jatkaa toimintaansa myös tulevaisuudessa. Piittaamaton luonnonvarojen käyttö vahingoittaa taloutta pitkällä tähtäimellä.
  3. Ympäristöystävälliset tuotteet tarjoavat asiakkaille myönteisen mielikuvan ja kohentavat rakennuksessa toimivien yritysten tai organisaatioiden imagoa.

Conti-ultra kosketusvapaa-hana. Kolme pesuallashanaa kuvattuna sivulta. Väri: nikkeli.
Kosketusvapaat Conti+ ultra-hanat

Järkevä WC-tilasuunnittelu säästää vettä ja energiaa

Saniteettitilojen suunnittelulla voidaan säästää vettä muun muassa näin:

  • Sijoita saniteettitilaan vedettömiä urinaaleja, joiden hygieenisyydestä huolehtii likaa syövä bakteerikanta. Mikrobiologinen urinaali voi säästää vuodessa jopa 100 000 litraa vettä.
  • Valitse huuhtelupainike kahden huuhtelun tekniikalla. Näin tarjoat pöntön käyttäjälle kaksi vaihtoehtoa vessan vetämiseksi. Pienten tarpeiden jälkeen ei tarvitse suorittaa täysimittaista pöntön huuhtelua.
  • Hyödynnä saniteettitilojen lattioilla ja muilla tasoilla helposti puhdistuvia pintoja. Näin siivoojat selviävät työstään pienemmällä vesimäärällä.
  • Pidä tiloista huolta – tarkista hanat ja putket tasaisin väliajoin.
  • Suosi valmiiksi vesitehokkaita hanoja, suihkuja ja WC-istuimia.
  • Vaihda tavalliset hanat kosketusvapaiksi – vedentulo loppuu automaattisesti, joten hana ei jää vahingossa päälle.
  • Vanhoissa kohteissa vaihda hanojen suuttimet, suihkukahvat ja yläsuihkut vettä säästäviksi.
  • Vähennä lämpimän veden käyttöä märkätiloissa esim. kosketusvapaat Conti+ ultra – hanat voi säätää haluttuun lämpötilaan.
  • Valista, jaa tietoa sekä aktivoi asiakkaita ja henkilökuntaa.

Vettä säästävien investointien takaisinmaksuaika on äärimmäisen lyhyt ja lasketaan yleensä muutamissa kuukausissa.

Vedettömät Urimat-pisuaarit EcoPlus ja CompactPlus miesten vessassa. Kaksi valkoista Ujo-väliseinää rajaavat sinertävää tilaa.
Vedettömät Urimat-pisuaarit

Tutustu Novosanin tuotevalikoimaan – myös kauppakeskus Lippulaivaan valikoitui ekologisia ja innovatiivisia WC-tuotteitamme.